Vakioasiakasohjelma

Perinteinen liiketoimintamalli Virossa antaa suuria alennuksia uusille asiakkaille. Tuntuu kuin liiketoiminta olisi rakennettu vain siksi, että voittaa uusia asiakkaita ja vasta ajan kuluessa ja asiakassuhteiden vakiintuessa kerätä niistä vähintään seitsenkertainen hyöty.

Meidän yrityksemme on sitä mieltä, että pitkäaikainen yhteistyö pitäisi olla eduksi myös asiakkalle. Siksi olemme työstäneet erillisen ohjelman pitkäaikaisille asiakkaillemme. Monet nimittävät sitä vanhanaikaisesti liiketoiminnaksi, mutta meidän mielestä se kuuluukin hyviin liiketoimintatapoihin.

Samoin meidän mielestämme yhteistyö on alussa ns. koeaikana meille, ja siksi olemme valmiit tarjoamaan voimassa olevasta hinnastosta parempia ehtoja.

Parhaimmat suositukset liikkuvat niin sanotusti suusta suuhun, ihmiseltä ihmiselle. Siksi, että suosittelijalla olisi mielenkiintoa yhdistää oma liiketoimintansa meidän kanssamme ja suositella meitä omille ystävilleen/tuttavilleen, olemme laatineet erikseen ohjelman, mikä tukee tavoitetta: hyödyllinen molemmille osapuolille.

logo_250x150